Muokattu 25.11.2024
En ole ainoa, joka on menettänyt vanhempansa
Vanhempansa menettäneiden lasten vertaistukiviikonloppu toi yhteen joukon lapsia ja nuoria, joiden toinen vanhempi on kuollut. Kokemus samanlaisuudesta, surusta, yhteiset pohdinnat ja vaikeiden tilanteiden käsittelykeinot kantavat tulevaisuuteen.
Vertaistukiviikonlopussa vanhempansa menettäneet lapset kohtasivat vertaisiaan
Lapsi tarvitsee apua rankan tilanteen kohtaamiseen, kun toinen vanhempi menehtyy. Yleistä tukea saa, mutta saman kohtalon kokeneita keskustelukumppaneita ei noin vain löydy. Nuoret Lesket ry paikkaa tätä aukkoa vertaistukiryhmillään. Yhdistys järjesti jälleen vanhempansa menettäneiden lasten ja nuorten vertaistukiviikonlopun syksyllä 2024. Keskinäinen Vakuutusyhtiö Kaleva tuki viikonloppua järjestämänsä hyväntekeväisyyskampanjan tuotolla.
Lahjoitussumman juoksivat ja kävelivät kasaan Kalevan yhteistyökumppanin Ifin työntekijät. Kaleva toi tempausta varten juoksumaton ensin viikoksi Ifin Espoon toimipisteelle ja seuraavaksi viikoksi Turun toimipisteelle. Muiden paikkakuntien työntekijät kerryttivät lahjoituspottia omatoimisilla lenkeillä.
Monipuolinen ohjelma eri ikäryhmille
Nuoret Lesket ry:n vertaistukiviikonlopuissa on monenlaista ohjelmaa eri ikäryhmille. Lapset ja nuoret pääsivät käsittelemään kuolemaa ohjatusti vertaistensa kanssa. Ohjelmassa oli muun muassa askartelua, leikkiä sekä muita keinoja menetyksen käsittelyyn. Riku (nimi muutettu) osallistui aikaisempaan vertaistukiviikonloppuun 15-vuotiaana. Hän ymmärsi, ettei hän ole isänsä kuoleman kanssa yksin. Osalle osallistujista vanhemman kuolema oli tullut äkillisenä yllätyksenä, ja osalle se oli sairastamisen seuraus.
”Sain kokea, etten ole ainoa, kenelle tämä on tapahtunut. Olin joukossa, jossa kaikki tietävät, miltä vanhemman kuolema tuntuu”, Riku sanoo.
Ryhmässä nuoret kävivät läpi elämäänsä mullistanutta asiaa monelta eri kantilta. Asioista kertominen ja oma pohdiskelu tapahtuivat mukavan tekemisen lomassa.
Mielikuvitus ja vertauskuvat käsittelyn apuna
Rikulle mieleenpainuvimmassa harjoituksessa hän ja muut osallistujat kertoivat omasta perheestään eläinhahmojen avulla. Rikun perheen isä on vahva ja puolustava leijona, äiti on kenguru, jonka suojelevassa ja turvallisessa pussissa on hyvä olla ja isoveli turvaa tarjoava kirahvi. Kissat saivat olla kissoja. Hän kokee oppineensa monia asioita viikonlopun aikana.
”Kaikki tunteet ovat sallittuja, voi nauraa ja voi itkeä. Opin myös keinoja purkaa surua: voin pelata, olla kaverin kanssa, katsoa ohjelmia”, Riku sanoo.
Vertaistukiviikonloppuun osallistunut Rikun äiti kannustaa muita vanhempia hankkimaan vertaistukea lapselleen tiukassa paikassa.
”Olen huomannut Rikusta, että hänen mielensä on keventynyt ja hänen on helpompaa puhua isänsä kuolemasta.”
.
Tunteet voivat heilahdella laidasta laitaan
Vertaistukiviikonloppuun osallistui myös Tuomas (nimi muutettu) kolmen nuoren lapsensa kanssa. Viikonloppuun osallistuminen oli antoisa, mutta myös rankka kokemus vähän aikaa sitten leskeksi jääneelle isälle.
”Lapsilla meni hyvin ryhmissä, mutta kun sen jälkeen alkoi tauko ja taas nähtiin, asioita purkautui. Ja kun oli tarkoitus mennä syömisen jälkeen uudestaan tekemään jotain, lapset sanoivat aluksi, että eivät halua. Vaan sitten kun oltiin ryhmän huoneen ovella, he juoksivat sinne sisään iloisina”, Tuomas kertoo.
Tuomas on huomannut, että vertaistukiviikonlopun jälkeen lapset ovat puhuneet avoimemmin äitinsä kuolemasta.
Jakamista omilla ehdoilla vertaistukiryhmässä
Nuorten vertaistukiryhmän vetäjänä toiminut sosiaalipsykologi Kati Kärkkäinen kertoo, että viikonlopun aikana osallistujat työstivät vanhemman menetystä osana omaa elämäntarinaansa. Ensimmäisessä päivässä oli toisiin osallistujiin tutustumista, vanhemman menetyksestä kertomista ja siihen liittyvien ajatusten ja tunteiden sanoittamista sekä vanhemman muistelua.
”Teimme erilaisia toiminnallisia harjoitteita, jotka madalsivat kynnystä pohtia ja jakaa asioita toisille. Jokainen puhui sen verran kuin halusi”, Kärkkäinen kertoo toisilta oppimisesta.
Toisessa päivässä huomio siirtyi omien voimavarojen tunnistamiseen ja tulevaisuuden odotuksiin.
”Tämä arkinen vahvistaminen on todella tärkeää, sillä vaikeita tilanteita tulee. Kun oppii käsittelemään niitä jo nuorena, se kantaa aikuisuuteen”, Kärkkäinen korostaa.
Kärkkäinen kuvaa, että vire vaihteli viikonlopun aikana surullisen ja kepeän välillä. Kuolleen vanhemman kanssa yhdessä eletyn elämän muistot pysyvät ja lämmittävät.
